Noma Nazish listaa tapoja päästä eroon henkisestä väsymyksestä Forbes:n artikkelissa “How To Overcome Mental Fatigue, According To An Expert”, 25.9.2018. Artikkeli sisältää myös hyviä linkkejä lisävinkkeihin, joista aika moni viittaa Alice Boyesin artikkeleihin, hänen vinkkejänsä on lisää muun muassa tässä tekstissä.
Yhteenveto artikkelista & kysymyksiä pohdittavaksi:
Mitä henkinen väsymys on
Henkinen väsymys on tunne siitä, että on “vain liikaa” kaikkea. Tunne siitä, että on antanut kaikkensa.
Henkinen väsymys syntyy, jos olemme liian kauan tilassa, jossa aivomme prosessoivat täydellä teholla. Aivojen “liikatoiminta” väsyttää meitä, vähentää tehokkuuttamme sekä ylipäänsä heikentää kognitiivista kykyämme.
Henkisen väsymyksen oireita ovat muun muassa kyvyttömyys muistaa tai yhdistellä asioita, motivaation puute, ärtyneisyys, unettomuus sekä muutokset ruokahalussa. Henkinen väsymys voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista, ja mikäli oireisiin ei puutu ajoissa, henkinen väsymys voi johtaa terveysongelmiin, muun muassa ahdistuneisuuteen ja burn out:iin.
Mikä aiheuttaa henkistä väsymystä:
- Päätöksen teko (ei ihme, että esimerkiksi Steve Jobs käytti aina samanlaista vaatetusta)
- Epäjärjestys – joko ulkoinen tai sisäinen
- Sitoutuminen tekemään enemmän kuin mihin on aikaa & resursseja
- Välttely ja viivyttely (tiedät varmasti sen tunteen, kun vihdoin saa jotain tehtyä jotain, minkä tekemistä on vältellyt / pitkittänyt – kuinka paljon (henkistä) energiaa silloin vapautuukaan! 🙂 )
- Täydellisyyden tavoittelu (ei mikään yllätys tämä 🙂 – täydellisyyden tavoittelijat myös huolehtivat & “märehtivät” asioita – mikä itsessään kuluttaa henkistä kapasiteettiamme – tunnistan itseni tästä vähän liiankin hyvin…)
- Unen puute (palautumiseen & uneen on onneksi alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota)
Mitä voimme sitten tehdä henkiselle väsymykselle?
- Ole järjestelmällinen
- Järjestele ja siivoa fyysisesti ja henkisesti aina silloin tällöin
- Koeta päästä eroon tarpeettomista asioista ja tavaroista“Siivoa” myös mielesi, lisävinkkejä tästä artikkelista.
- Priorisoi asiat, jotka ovat sinulle tärkeimpiä, ja pidä huolta, että tekemisesi ja päätöksesi ovat sen mukaisia
- Pidä päiväkirjaa – saat ajatuksesi järjestykseen
- Päästä irti ajatuksista ja tunteista, jotka eivät hyödytä sinua
- Vältä “multitaskaamista”, keskity vain yhden asian tekemiseen kerrallaan
- Hengitä 🙂
- Järjestele työtilasi
- Älä vitkastele tarvittavien päätösten kanssa
- Jaa ajatuksesi hyvän ystävän tai puolisosi kanssa, saat persperktiiviä
- Rajaa median kulutustasi
- Pidä taukoja, anna itsellesi aikaa rentoutua
Minkä asian – henkinen tai fyysinen – järjestely & organisointi vapauttaisi sinun energiaasi eniten juuri nyt?
Millainen järjestely olisi sinulle juuri nyt hyödyllisintä?
2. Ole realisti
- Tee lista tärkeimmistä asioista, mitä sinun täytyy tehdä, mutta pidä lista lyhyenä ja realistisena – sitoudu vain niihin tekemisiin, jotka pystyt tekemään
- Aseta realistisia tavoitteita (henkilökohtaiset & ammatilliset)
Mitkä tavoitteistasi kaipaavat uusintatarkastelua realistisuuden suhteen?
Miten voit estää itseäsi lupaamasta liikoja?
3. Niputa tekemisiä
- Tee toistuvat tekemiset nipuissa
Mitkä tekemisiä voisit “niputtaa”, tehdä kerralla useampia samanlaisia?
4. Mieti miten käytät energiaasi
- Mieti, mitä tapoja ja varasuunnitelmia voit kehittää stressin vähentämiseksi ja päätöksen teon helpottamiseksi – esimerkiksi puhelinlaturi useammassa paikassa, pakkauslistat eri tilanteisiin jne.
Mitkä ovat toistuvia tilanteita, jotka olisivat stressittömämpiä sinulle, mikäli kehittäisit valmistelutavan tai varasuunnitelman niihin?
5. Opi tapoja joilla hallita välttelyä ja “märehtimistä”
- “Märehtiminen” ja huolehtiminen eivät yleensä auta ongelmien ratkaisussa vaan estävät näkemästä kokonaiskuvaa ja “helppoja” ratkaisuja
- Tunnista, milloin “märehdit”, ja löydä keinot, jotka toimivat sinulle, esimerkiksi:
- Tee lista asioista, joista normaalisti “märehdit”, jotta tunnistat ne helpommin (tilanteet, joissa koet epäonnistuneesi tai tehneesi virheitä, toimintamallit tai luonteenpiirteesi, jotka koet heikkouksiksi, tulevaisuuden tapahtumista huolehtiminen)
- Mieti, ovatko ajatuksesi, joita pyörität päässäsi, totta vai mielesi “sepittämää” (Älä usko kaikkea mitä ajattelet 🙂 )Pidä muutaman päivän tai viikon ajan kirjaa siitä, onko asioiden ja ajatusten “pyörittämisestä” hyötyä – opit erottamaan “märehtimisen” ja ongelmanratkaisunHarjoita itsemyötätuntoa – mieti, miten puhuisit ystävällesi, jos hän huolehtisi tai “märehtisi” asiaa, jota itse pyörität päässäsiMuuta “pitäisi” -sana toiseksi – esimerkiksi: haluan, aion, toivon (Minun pitäisi pystyä parempaan > Haluaisin pystyä parempaan)
Mitkä ovat tyypillisiä asioita, joiden tekemistä välttelet ja pitkität? Miten voisit toimia toisin?
Mitkä ovat asioita, jotka aiheuttavat sinulle “märehtimistä”? Mikä olisi sinulle toimivin keino päästää irti ajatusten pyörittämisestä?
Edellisten ohella terveellinen syöminen, kofeiinin vähentäminen, säännöllinen liikunta ja riittävä uni ovat avainasemassa henkisen väsymyksen estämiseksi sekä siitä toipumiseksi.
Lisäksi vielä muutama vuorenvarma tapa, joilla estää aivojen väsymistä ja parantaa ajattelun selkeyttä:
- Pidä toistuvia taukoja
- Työpäivän aikana, viikonloppuisin, loma-aikoina
- Anna mielesi vaeltaa taukojen aikana (toimii erityisesti yhdistettynä fyysiseen aktiivisuuteen – käsin tiskaaminen taitaa olla yleisin tällaisista esimerkeistä, mutta toimiston ympäri kävely toimii myös hyvin 🙂 )
- Riittävät tauot auttavat löytämään yksinkertaisia ratkaisuja ongelmiin
- Meditoi
- Tai löydä oma tapasi tietoiseen läsnäoloon, esimerkiksi värittäminen, neulominen, kävely, ajatuspäiväkirjan pitäminen, lukeminen
- Pidä itsestäsi huolta
- Tee joka päivä ainakin yksi asia, mikä tekee sinut aidosti onnelliseksi
- Tunnista tavat, joilla sabotoit itseäsi
- Tunnista ne käyttäytymismallit, joilla sabotoit omaa toimintaasi ja ajatteluasi ja löydä itsellesi sopivia tapoja toimia toisin 🙂
Mitä aivojen toimintaa tukevia tapoja sinä haluaisit lisätä tai ottaa käyttöön arjessasi? Millä tavalla voisit testata näitä tapoja?
Tapojen juurruttamisesta on hyviä vinkkejä Christina Forssellin blogissa “Planting Winning Habits” – minkä henkistä väsymystä poistavan (yksinkertaisen, helpon & realistisen) tavan sinä voisit ottaa “just do it” -meiningillä käyttöön?